..Sitä se tosiaan oli reilu kaksi vuotta sitten ja tässä ollaan.
Kerrotaanpa vähän enemmän. Olemme siis poikaystäväni kanssa virallisesti(!) seurustelleet kohta puolitoista vuotta. Olemme keskustelleet tulevaisuuden suunnitelmista häiden, lasten ja oman kodin osalta. Joku miettii tässä vaiheessa, että nyt jo, mutta miksi odottaa kun tämä tuntuu oikealta. Aikaisempi suhteeni kesti melkein kymmenen vuotta, eikä mitään konkreettista tapahtunut, jonka takia luulen, että loppujen lopuksi erosimme. Miksi siis odottaa?
Olen jo kauemmin miettinyt, että haluaisin avata blogin ihan vain hääideointia varten, omaksi ilokseni (kuten suurin osa aluksi ajattelee :D). Olen haaveillut ja suunnitellut häitä jo pidemmän aikaa, mutta sitten se yksi mutta: sormus puuttuu. Eli mitään konkreettista en ole vielä voinut asian osalta tehdä. Nyt ajattelen, että mitä jos unohdankin kaikki ihanat ideat mihin olen törmännyt. Alan siis kokoomaan niitä tänne.
Tervetuloa seuraamaan blogia ja jakamaan ideoita sekä ajatuksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti